ARVONI
Minulle on politiikassa ensisijaista edistää suomalaisten hyvinvointia ja Suomen kansallista etua. Suomi on suomalaisten ainoa turvapaikka maailmassa, ja päättäjien tehtävänä on turvata sekä nykyisyytemme että tulevaisuutemme.
Valtion ei tule olla äiti, joka kasvattaa kansalaisensa holhotuiksi ja valtiosta riippuvaisiksi. Valtion tehtävä on mahdollistaa kansalaistensa kasvu itsenäisiksi ja vastuunsa kantaviksi yksilöiksi.
Yhteiskuntamme on siis turvattava suomalaisten perustavanlaatuiset oikeudet, vapaudet ja mahdollisuudet. Niitä ja niistä johdettuja arvojani ovat muun muassa:
OIKEUS
työnsä hedelmiin
VAPAUS
vaurastumiseen
EI
riistoverotukselle
OIKEUS
itsensä ilmaisuun
VAPAUS
ilmaista itseään
EI
sananvapausvainolle
OIKEUS
tasavertaiseen kohteluun
VAPAUS
tulla siten kohdelluksi
EI
erioikeuksille
OIKEUS
omiin valintoihin
VAPAUS
tehdä valintansa itse
EI
valtioholhoukselle
KANTOJANI TEEMOITTAIN
Humanitäärinen
maahanmuutto
Humanitäärinen maahanmuutto on lopetettava. Pakolaiskiintiöstä on luovuttava ja turvapaikkajärjestelmä remontoitava.
Humanitäärisen maahanmuuton kustannukset lasketaan miljardeissa. Maahanmuuton on perustuttava tulijan omaan kykyyn elättää itsensä ja sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pakolaiskiintiö on huono tapa lievittää maailmantuskaa. Avun ei tule perustua kehitysmaiden väestön pysyviin siirtoihin kehittyneisiin maihin. Se on kallein avun muoto. Pakolaismaista tulleiden työttömyys ja rikollisuus on poikkeuksellisen korkeaa.
Turvapaikkajärjestelmän ei tule palkita vuoden 2015 siirtolaiskriisin kaltaista hallitsematonta siirtolaisuutta. Se on kallista ja vaarallista paitsi kehittyneille maille, myös matkaan lähteville.
Työperäinen
maahanmuutto
Työperäinen maahanmuutto on tervetullutta tietyin ehdoin: tulijan on pystyttävä elättämään itsensä ja noudatettava lakejamme.
Matalapalkka-aloilla kohdistuva työperäinen maahanmuutto ei kannata korkean sosiaaliturvan ja löyhien kansalaisuuden saamisen ehtojen Suomessa. Ilmiönä matalapalkka-aloille kohdistuva maahanmuutto ei ole julkiselle taloudelle kustannusneutraali, jos tulija pian maahantulonsa jälkeen siirtyy nauttimaan suomalaista sosiaaliturvaa.
Työllistyvä, yhteiskuntaamme sopeutuva ja taloudellisesti vähintäänkin kustannusneutraali maahanmuutto on tervetullutta. Suomen tuleekin houkutella kilpailukykyisellä verotuksella korkean lisäarvon tulijoita — ei sosiaaliturvallaan kehitysmaiden muuttoliikkeitä.
Kansalaisuus
Kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristettävä ja sosiaaliturva uudistettava kansalaisuuteen perustuvaksi. Kansalaisuusperusteisuus turvaisi suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmää taloudellisesti haitalliselta maahanmuutolta.
Jotta voisimme varmistua kansalaisuuttamme hakevien kyvystä työllistyä, elättää itsensä, oppia kielemme ja noudattaa lakejamme, on kansalaisuuden saamiseksi vaadittava asumisaika korotettava 10 vuoteen. Liian löyhä kansalaisuuspolitiikka tekee mahdottomaksi esimerkiksi lakia rikkoneen, mutta Suomen kansalaisuuden saaneen ulkomaalaisen maasta poistamisen.
Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista on seurattava ei-kansalaiselle välitön karkotus. Myös kansalaisuuden menettämistä on helpotettava, jos sen saanut syyllistyy vakaviin rikoksiin.
Valtion-
talous
Valtiontalous on kestämättömällä pohjalla. Toissijaisia menokohteita on pakko vähentää tilanteessa, jossa valtio on kroonisen alijäämäinen ja ennätysvauhtia velkaantuva.
Holtiton velkaantuminen on ymmärrettävä uhkana jokaisen suomalaisen hyvinvoinnille. Tämän päivän velka maksetaan tulevaisuudessa suomalaisten palkoista korkeampina veroina ja kipeinä leikkauksina jopa peruspalveluihimme. Siksi taloutta on tasapainotettava jo tänään.
Valtion on määritettävä ydintehtävänsä, keskityttävä niihin ja haettava leikkauksia toissijaisesta. Maahanmuutto, kehitysapu, EU-tulonsiirrot, ennenaikaiset ilmastotoimet, velkojen kasvavat korkokulut, paisunut Yle, puoluetuet ja löysä julkinen raha ovat kaikki pois peruspalveluidemme rahoituksesta.
Työ ja
yrittäminen
Työ ja yrittäminen luovat pohjan paitsi yksilön, myös koko yhteisön hyvinvoinnille.
Työ on parasta sosiaaliturvaa: se ohjaa tasapainoiseen elämänrytmiin, tarjoaa
merkitystä, sekä mahdollistaa tulevaisuuden
suunnittelun.
Julkisen vallan tärkeimpiä tehtäviä onkin mahdollistaa yritysten menestyminen ja siten niiden työllistävä vaikutus. Useimmiten se onnistuu parhaiten siten, ettei valtio sotkeudu niiden toimintaan yhtään välttämätöntä enempää.
Siksi työnteon ja yrittämisen verotusta tulisi alentaa. Nykyinen veroprogressio korkeine rajaveroineen iskee kohtuuttoman kovaa jo keskiluokkaiseen suomalaiseen joka toisen tienatun lisäeuron kuuluessa verottajalle.
Verotus
Verotus on oikeutettua vain, jos verovaroilla kyetään tarjoamaan arvokasta vastinetta koko yhteiskunnalle.
Verotus ei siis ole itseisarvo. Verotus on aina valtion pakottava rajoite yksilön omaisuudensuojalle ja omistusoikeudelle. Siksi jokainen veroeuro on joko käytettävä hyödyllisesti tai palautettava takaisin sen maksaneelle, sen tienanneelle.
Kutakin valtion menokohdetta ja palvelua on aina puntaroitava sitä vasten, että joku on luopunut osasta työnsä hedelmiä sen tähden. Köyhän lapsen koulutuksen mahdollistaminen tai veteraanin rintamalisä ovat oikeutettuja käyttökohteita näille verotetuille euroille. EU-elpymispaketit tai ulkomaalaisten elättäminen suomalaisella sosiaaliturvalla eivät ole.
EU-
jäsenyys
Suomen EU-jäsenyyden on perustuttava Suomen kansalliseen etuun. Suomen on voimakkaasti vastustettava EU:n kehitystä tulonsiirtounioksi ja liittovaltioksi. Suomi tarvitsee taloudellista yhteistyötä muun Euroopan kanssa, ei vastuita muun Euroopan elättämisestä.
EU-jäsenyydestä on ollut Suomelle sekä hyötyä että haittaa. Talousyhteisönä se on tuonut Suomeen talouskasvua, mutta samanaikaisesti sen monet hankkeet Euroopan yhdentämiseksi (rahaliitto, tukipaketit ja leviäminen useille politiikan sektoreille) ovat maksaneet kovan hinnan kaltaisellemme nettomaksajamaalle ja vähentäneet kansallista päätösvaltaamme.
Suomen on pyrittävä ajamaan EU:n sisällä paluuta taloudelliseksi yhteisöksi, itsenäisten maiden vapaakauppa-alueeksi. Mikäli nykykehitys ei ole pysäytettävissä ja kehitys tulonsiirtounioniksi jatkuu, on Suomen voitava myös erota EU:sta ja etsittävä yhteistyötä muualta läntisistä yhteisöistä.
Euro-
jäsenyys
Suomen pitkän aikavälin tavoite on erota eurosta, sillä Eurojäsenyys tiedetään Suomen taloudelle haitalliseksi. Muiden Pohjoismaiden tavoin myös Suomi olisi pärjännyt oman kansallisen valuutan säilyttämällä.
Euro ei alkujaankaan ollut taloudellinen projekti, vaan poliiittinen. Ajatus yhtenäisestä Euroopasta vaati lippujen, hymnien ja luonnostellun perustuslain rinnalle myös yhden keskeisistä suvereniteetin symboleista: oman valuutan. Talousunioni loi valuutan, joka osoittautui lopulta kampittavan monien sen jäsenmaiden taloudellista kehitystä.
Kansallinen valuutta joustaa kriiseissä, mutta euro ei. Euro pikemminkin vetää kriisejä puoleensa, sillä siihen heijastuu eteläisten euromaiden taloudellinen epävakaus. Tällainen valuutta ei ole Suomen kansallisen edun mukaista. Euron kriisit eivät ole ohi ja siksi Suomenkin on varauduttava hallittuun euroeroon tulevaisuudessa toisten euromaiden kanssa.
Kehitysapu
Kehitysapua ei tule antaa valtion velkaantuessa. Julkistalouden tasapainon löytyessäkin kehitysapua on vähennettävä ja uudistettava.
Kehitysapuun käytetään vuosittain yli miljardi euroa — siis suomalaisten veronmaksajien varoja. Niiden käyttäminen muuhun kuin suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen on arvovalintana kestämätön. Etenkin, kun kehitysavun ongelmat saajamaiden talouksille ja Afrikan väestöräjähdykselle hyvin tunnetaan.
Mikäli tasapainoisessa taloustilanteessa kehitysapua annettaisiinkin, on sen oltava ehdollista: apua saavan maan on sitouduttava naisten ja tyttöjen oikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion sekä väestön liikakasvun torjumisen edistämiseen. Maan on myös sitouduttava ottamaan vastaan Suomesta palautettavia kansalaisiaan.
Näiden ehtojen toteutumista on mitattava ja valvottava. Kehitysapua ei tule antaa maihin, jotka rikkovat näitä ehtoja.
Ympäristö- ja
ilmastopolitiikka
Suomen ilmastopolitiikan on huomioitava talouden realiteetit ja kansallinen etumme, sillä kyse on globaalin ilmaston lisäksi myös maamme taloudesta ja kilpailukyvystä. Pienen Suomen oma kunnianhimo ei riitä pelastamaan ilmastoa, mutta liika kunnianhimo voi riittää rampauttamaan talouttamme ja kilpailukykyämme.
Ilmasto- ja ympäristöongelmiin onkin vastattava yksin rehkimisen sijaan kansainvälisellä yhteistyöllä ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutumalla. Suomi on valmis vähentämään päästöjä, mutta myös muiden on sitouduttava toimimaan samoin.
Suomen ei ole kannattavaa tavoitella hiilineutraaliutta vuonna 2035. Suurin osa valtioista on asettanut tavoitteensa vuoteen 2050 tai sen jälkeen. Valtaenemmistö EU-maistakin tavoittelee vuotta 2050. Saksa ja Ruotsi tähtäävät vuoteen 2045, joka oli aiemmin myös Suomen tavoitevuosi. Tärkeimmät verrokki- ja kilpailijamaamme eivät näe tarvetta kiirehtimiselle, vaan ne antavat muutokselle aikansa. Niin Suomenkin pitäisi.
Kotimaisuus ja
maatalous
Kotimaisen maatalouden ja ruuantuotannon alasajo on pysäytettävä. Suomessa on määrätietoisesti parannettava kotimaisen maatalouden ja ruuantuotannon edellytyksiä sekä hyödynnettävä niistä molempia entistä laajemmin kaikkialla yhteiskunnassa.
Kotimaisen tuotannon ja lähiruuan suosiminen on monesta näkökulmasta kannattavaa: kun ruoka tulee läheltä, sen laatu, eettisyys ja erityisesti saatavuus kriisiaikoinakin ovat helpommin kontrolloitavissa. Tuontiruuasta poiketen kotimaisen lähiruuan suosiminen luo myös lisää kotimaisia työpaikkoja, kotimaista työtä ja ehkäisee maaseudun väestökatoa.
Kotimaisuus parantaa myös olennaisella tavalla maamme omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja kriisinsietokykyä. Kun tuotantoketjut pysyvät globaalien sijaan lyhyinä, yllättävät epävakaudet maailmanpolitiikassa eivät muodosta maallemme samanlaista uhkaa.
Isänmaallisuus
ja kansallismielisyys
Isänmaallisuus on rakkautta kotimaata ja sen kansaa kohtaan. Se on halua asettaa oman yhteisön etu ja oman yhteisön jäsenten hyvinvointi muun edelle. Suomi on suomalaisten edunvalvoja maailmassa, meidän kotimme.
Isänmaallisuus ei ole sisäänpäinkääntyneisyyttä saati takapajuista. Jos emme pidä omasta maastamme huolta, kuka pitäisi? Kuka korjaa Suomen talouden, jos eivät suomalaiset itse? Kuka turvaa palvelumme, jos emme me itse? Isänmaallisuus ei ole sen itsekkäämpää kuin se, että vanhemmat pitävät huolta ensisijaisesti juuri oman lapsensa hyvinvoinnista.
Isänmaallisuus ja kansallismielisyys ovat tervehenkinen vastavoima punavihreälle politiikalle.
Liberalismi ja
konservatismi
Liberalismi ja konsevatismi esitetään monesti toistensa vastakohtina, mutta tunnistan itsessäni niistä molempia.
Liberalismi on minulle yksilön merkitystä korostavaa vapausajattelua. Se ei siis ole punavihreää sananvapauskontrollia, riistoverotusta tai valtioholhousta. Se on uskoa yksilön kykyyn tehdä itse valintoja ja kantaa niistä myös vastuunsa.
Konservatismi taas ei tarkoita minulle uskonnollista moraalikontrollia, vaan ennen kaikkea perinteiden arvostamista, toimivista käytännöistä kiinni pitämistä ja varovaisuutta yhteiskunnan uudistamisessa. Se tarkoittaa myös kykyä sanoa ”ei” aikamme woke-hullutuksille, jossa sukupuolesta ja niiden määrästäkin on tullut kokemusasioita.
Woke ja intersektionaalinen feminismi
Woke, intersektionaalinen feminismi ja vastaavat ismit ovat muodostuneet merkittäviksi kulttuurisiksi ilmiöiksi. Niiden autoritaariset ja järjenvastaiset piirteet sekä aggressiiviset toimintatavat edellyttävät uskallusta puhua tosiasioista seuraamuksia pelkäämättä.
Woke on tunnetta vailla järkeä. Woke pyrkii rajoittamaan sananvapautta, kieltämään lautapelejä ja pelikortteja, ongelmallistamaan perinteet, muuttamaan sukupuolikäsityksen biologisesta kokemukseen perustuvaksi, normalisoimaan kielessämme ”synnyttävät miehet” ja ”miesmenkat” sekä estämään kaiken tämän kehityksen kritisoimisen.
Woken vastustaminen edellyttää rationaalisuutta ja kylmähermoisuutta. Emme tahdo kulttuurissamme ja kouluissamme jaettujen arvojen korvaantuvan tällä.